[[!tag rant finnish-politics in-finnish]]

Kirjoitin eilen oikeusministeriön luotettavuudesta. Sen kirvoitti oikeusministeriön virkamiehen eri lausuntojen ristiriita.

Tasapuolisuuden nimissä on mainittava, että virkamiehet eivät suinkaan ole ainoa ongelma oikeusministeriössä. Kuten tämän päivän Helsingin sanomien pääkirjoitus huomauttaa, oikeusministerit ovat kieltäytyneet korjaamasta vaalirahoitusjärjestelmää:

Jääskeläisen vastaus on tyhjentävä: hän on valittanut asiasta sekä ministeriön johdolle että lehtihaastatteluissa vaaleista vaaleihin jo vuodesta 2003 lähtien. Lisäksi hän on tehnyt aloitteita järjestelmän kehittämiseksi, turhaan.

Jääskeläisen vastauksen perusteella katse kohdistuu ministeriön silloiseen johtoon, viime kädessä ministereihin. Vuosina 2003–2007 oikeusministerinä toimivat Johannes Koskinen (sd) ja Leena Luhtanen (sd). Ehkä heiltä pitäisi seuraavaksi kysyä, miksi epäkohtiin ei puututtu, vaikka oma virkakunta niistä huomautteli.

Hesari lopettaa pääkirjoituksensa nasevasti:

Se poliittisesta vastuunkannosta.

Samaan aikaan poliitikot päivittelevät erityisesti nuorison alhaista äänestysintoa.

Äänestysaktiivisuus ei lisäänny iän myötä kuten ennen, vaan usein äänestämättömyys jää pysyväksi. Braxin mukaan ikärajaa alentamalla äänestäminen voisi tulla nuorille tavaksi. Aktiivisen kansalaisen identiteetin on kuitenkin synnyttävä jo huomattavasti ennen äänestysikään tuloa.

Ikärajan alentaminen ei toki ole ainoa keino, jota harkitaan:

Vähiten Suomessa äänestävät nuoret miehet. Aktiivisuutta voisi nostaa esimerkiksi internetissä äänestäminen.

On epäselvää, onko tuo viimeinen lause Hesarin omaa keksintöä vai jonkun heille syöttämää. Se taitaa kuitenkin olla haihattelua ja toiveajattelua. Kuten Effin Sähköäänestys-FAQ toteaa:

Aihetta on tutkittu ja tulokset kertovat, että etä-äänestysmahdollisuus (jonka erityistapaus nettiäänestys on) ei aktivoi äänestämään.

Demokratian toteutumisen kannalta on oleellista, että useimmat kansalaiset äänestävät. Poliitikoilla on äänestysaktiivisuuden nostamiseen vain temppuja ja kikkakolmosia: äänestysikärajan laskemista ja äänestysmenetelmien vaihtamista.

Onko muka tosiaan niin, että äänestäminen ei ihmisiä kiinnosta vain sen takia, että ei ole pienestä pitäen äänestetty? Tai että äänestyspaikalle on liian hankala kävellä noin joka toinen tai kolmas vuosi?

Vai olisiko niin, että äänestäminen ei kiinnosta sen takia, että annetulla äänellä ei ole juuri mitään väliä? Samat poliitikot porskuttavat joka tapauksessa ja mitään oleellista ei yhteiskunnassa muutu. Kun ilmiselviä epäkohtia on, käy ilmi, että edes oikeusministeri ei halua niitä korjata. Kun kansalaiset aktivoituvat ja yrittävät ajaa omaa etuaan, kulttuuriministeri syyttää masinoinnista?

Eduskunta ja hallitus kaventavat kansalaisoikeuksia, rajoittavat sananvapautta, sensuroivat nettiä ja ihmettelevät kovasti, kun asiasta nousee poru. He kieltäytyvät korjaamasta vaalirahoitusta eivätkä näe mitään ongelmaa siinä, että poliitikot saavat liikemiehiltä kymmeniä tuhansia euroja.

Mitä tästä pitäisi päätellä? Mitä tälle voi tehdä?

Järkeviä vaihtoehtoja on kolme:

1. Kansalaisjärjestöjen kautta vaikuttaminen. Ainakin isot puolueet näyttävät olevan liian konservatiivisia ja omia saavutettuja etujaan suojelevia, jotta mistään muutoksesta olisi toivoakaan. (Ehdotus: Effi tarvitsee kipeästi lisää aktiiveja. Niinkin arkinen asia kuin graafikko tai graafinen suunnittelija auttaisi paljon.)
2. Tärkeiden asioiden pitäminen julkisuudessa. Vaikka kansa mieluiten tiiraakin viimeisimmän missin bikinikuvia mukalehdistön ulosteissa, he tarttuvat anakasti myös oikeasti tärkeisiin asioihin, kun se eteen tuodaan. Vaalirahoitusjupakkakin olisi hautautunut, mikäli blogit ja nettikeskustelut eivät olisi pauhanneet siitä tarpeeksi, jotta valtamedia olisi tarttunut aiheeseen myös. (Ehdotus: blogatkaa, kirjoittakaa lehtiin, kansanedustajille, euroedustajille, webifoorumeille... Käyttäkää sananvapauttanne, joka päivä. Mieluiten hankalista asioista.)
3. Oikeasti politiikkaan meneminen, asettumalla itse ehdokkaaksi. Tämä voi olla sielunsa myymistä, mutta muutama sielu voisi olla sen arvoista.

Tuosta viimeisestä kohdasta en voi antaa mitään ehdotuksia. Jyrki Kasvi on esimerkki siitä, että se voi onnistua. On huomattavaa, että kun eduskuntaan viimein saadaan edes yksi IT:tä ja modernin maailman teknologiaa ymmärtävä ja hyväksikäyttävä ihminen, se tapahtuu nimenomaan pienpuolueen eikä ison puoleen kautta.